No minähän tässä, Thomas, vasemmalla, oikealla joitakin vieraita.
Vuonna 1963 äiti ja isä muuttivat Australiaan, missä synnyin.Ne olivat kovia aikoja silloin, matka kesti laivalla kuukauden, oltiin vuosia poissa kotoa, ei ollut internettiä, jne.
Lopulta, kun Espanjan diktaattori Franco kuoli ( 1975), perheeni päätti palata kotiin. Ennen sisällissotaa perheellä oli ollut majatalo, jonka fasistit takavarikoivat, joten palattuamme Espanjaan äitini päätti jatkaa perinnettä ja perusti tämän Barcelonan majatalon, Residencia Australian.
Veljeni John ja minä kasvoimme täällä. Nykyään John on geofysiikan opettajana L.S.U:ssa ja itse olen säveltäjä ja myös osa-aikainen opettaja Liverpoolin Esittävien taiteiden koulussa UK:ssa
Residencia Australia on toiminut vuodesta 1978 lähtien, paikkamme on pieni, kodikas, lämminhenkinen ja ystävällinen. Siellä sopii asua silloin, kun haluaa tuntea olonsa kotoiseksi, vaikka onkin poissa kotoa.Vuosien aikana olemme saaneet niin paljon ystäviä, että meidän täytyy kiittää siitä teitä kaikkia.
Barcelassa on paljon mukavaa tekemistä, toivon, että Barcelonan oppamme autta teitä viihtymään tässä kaupungissa.
Kesäkuussa 2006 avaamme uudet Tasmania-lomahuoneistomme. Nämä barcelonalaiset lomahuoneistot eivät ole samassa rakennuksessa kuin me, vaan vastapäätä Australian "mannerta", Pelayo-kadun numerossa 5. Tasmania on kaunis maa, ja niin ovat nämä lomahuoneistotkin.
Tasmania on valtakunta, mutta sitä hallitsee äitini.
|